Perinneperennat HALLAN TUVAN REMONTIN VUOKSI PERINNEPERENNAT ON SIIRRETTY VALEISTUTUTKSEEN.
Keväällä 2014 Hankasalmen Puutarhaseura siirsi paikallisista vanhoista puutarhoista kukkia, sireeneitä, ruusuja ja hyötykasveja kuten humalaa, suopayrttiä, oulanninkukkaa
(isohirvenjuuri) museokylän pihapiiriin. Tarkempia tietoja perinnekasveista löydät täältä.
Isohirvenjuuri
Savutuvan edustalla kaivon lähistöllä kasvaa lääkekasvina käytetty isohirvenjuuri. Se on siirretty museokylään Ristimäestä. Lääkekasvina sen juurakkoa on käytetty matolääkkeenä, keuhkotautien ja haavojen hoitoon sekä vauhdittamaan ruuansulatusta. Kasvin suuriin lehtiin on kääritty milloin kalaa tai lihaa ja sitä on voitu käyttää käsipyyhkeenä. Kansa kutsuu sitä oulanninkukaksi.
Muistokuusi
Ennenvanhaan Suomessa on istetutettu merkittävien tapahtumien kunniaksi tai muistoksi puita. Kuusi on ollut yleisimpiä, mm. itsenäisyyden kuusia ovat koululaiset istuttaneet monia, onpa kokonaisia Itsenäisyyden puistoja tai metsiköitäkin istutettu. Museokylään on istutettu Keski-Suomen Sulasolin laulujuhlien kunniaksi kuusi kesällä 1968.