Tallin uusitut näyttelyt

Museokylän kokkitallin näyttelyt on uudistettu kesällä 2017. Museovirasto myönsi tallin näyttelyiden uudistamista varten 5000 € apurahan.

Tallin oikeanpuoleisessa aitassa eli ns. Santerin aitassa on ollut vuodesta 1994 lähtien näyttely hankasalmelaisen kansanparantajan Aleksanteri (Santeri) Viinikaisen elämästä. Nyt näyttely on uudistettu ja Santeri Viinikaiseen liittyvän aineiston lisäksi näyttelyssä esitellään myös tuon ajan kansanomaisia käsityksiä parantamisesta sekä kasvilääkintää, joka oli tärkeä osa Viinikaisen työskentelyä. Näyttelyssä on esillä Viinikaisen jäämistöön kuuluvia esineitä talousesineistä parantajan työkaluihin.

Kokkitallin keskiaitassa on esillä hevosiin liittyvää esineistöä, josta suuren osan on lahjoittanut hankasalmella asunut Valter ”Iso-Valtti” Baltzar perheineen.

Tallin uudet näyttelyt on suunnitellut ja toteuttanut kulttuurihistorioitsija Miia Huttu. Kasvilääkintäosion tekstin on kirjoittanut biologi Marjo Pihlaja ja näyttelyiden käytännön toteutuksessa on tarvittu monien kotiseutuyhdistyksen aktiivien sekä muiden paikkakuntalaisten apua.